Kostila-Ylänne kyläseura ry

Häme-Wikistä

Kostila-Ylänne kyläseura ry on perustettu 1999 jolloin Ylänteen nuorisoseura ja Kostilan koulupiirin kyläyhdistys yhdistyivät. Kummallakin kylällä on oma historiansa kyläyhteisön hyväksi toimimisesta. Ylänteen nuorisoseura perustettiin 1945 ja sen toiminnallinen kultakausi ajoittui 1940-50-luvuille. Vanhemmat kyläläiset muistavat vielä suurta menestystä saaneet ”teatterikappaleet” ja tanhutapahtumat.

Nuorisoseuran pitkäaikainen haave oli rakentaa oma nuorisoseuran talo Ylänneelle. Kostila-Ylänne kylätupa syntyikin yhteisvoimin. Kostilan ja Ylänteen kylien aktivistit ovat toteuttaneet useita rakennushankkeita talkoovoimin, mutta myöskään viihdyttävää puolta ei ole unohdettu. Joka kesän perinteeksi ovat muodostuneet tanssit Niinimäen ladolla. Ylänteellä sijaitseva Niinimäen tilan vanhoista ulkorakennuksista muodostuva pihapiirin osa muistuttaa meitä isovanhempiemme ajoista, jolloin tansseja järjestettiin talojen ladoissa nuorison ajanvietteeksi. Tanssitapahtuma kuuluu monen kesäasukkaan menokalenteriin vuodesta toiseen. Tansseissa on mukava tavata kyläläisiä ja entisiä nuoruudenystäviä.