Susikas

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun
Susikkaan kylätalo
Pohjois-Tammelassa, 10-tien pohjoispuolella, on pieni, noin sadan talouden kylä, Susikas. Asukasmäärä yli kaksinkertaistuu aina kesäisin alueelle tulevien kesäasukkaiden myötä. Alueella on runsaasti jokia ja järviä, joiden rannoille on rakennettu vapaa-ajan asuntoja. Susikkaalle on tullut myös uudisasukkaita ja paluumuuttajia.



Kylällä harjoitetaan maataloutta, myös pieniä yksityisiä yrityksiä on useita.



Kylässä on aktiivinen kylätoimikunta ja runsaasti talkoisiin osallistuvaa väkeä. Näin on rakennettu kylätalo kylän keskelle sekä laavu järven rannalle. Kylätalon yhteyteen rakennettu VPK:n talli sijaitsee talon toisessa päässä.



Kuukausittain järjestetään tanssit, jonka kylän oma orkesteri, Susikkaan Sohlot, on tehnyt mahdolliseksi. Samoin kuukausittain pidetään lauluiltoja. Erilaiset harrastuspiirit kokoontuvat säännöllisesti kylätalolla.Paikalliset yhdistykset pitävät usein tilaisuutensa kylätalolla. Juhlia ja kokouksia järjestetään talolla myös useita vuoden mittaan.



Myymäläauto kiertää kylän kautta kerran viikossa. Kirjastoauto pysähtelee kylällä kahden viikon välein ja palveluauto, Peliittapirssi, ottaa väkeä kyytiinsä kerran viikossa.