Riihimäen rautatienpuisto

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Rautatienpuistoa voidaan pitää suomalaisena ilmiönä. Suomessa asemat suunniteltiin yhtä aikaa asemapuiston kanssa. Valtionrautateillä on ollut varhaisista ajoista lähtien omat arkkitehdit, puutarhurit ja taimistot. Rautatienpuistot olivat usein pienen kaupungin tai kunnan ensimmäinen julkinen puisto

Riihimäen rautatienpuiston ja veturitallien alue rakennuksineen muodostavat arvokkaan kokonaisuuden, jolla on keskeinen merkitys Suomen rautatielaitoksen historiasta. Alue kuuluu valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisten ympäristöjen luetteloon ja museoviraston asemanseutujen suojeluesitykseen 1997.

Puisto rajautuu idässä Pohjoiseen asemakatuun, etelässä Rajapolkuun, lännessä Kirkkopolkuun ja Kirkkomäkeen ja pohjoisessa Maisterinkadun varren puhelinlaitoksen rakennuksiin ja Rautatieasunnot Oy:n omistamaan vanhaan VR:n asuinkerrostaloon Piippukujan varrella.

VR:n rakennuttamia rakennuksia rautateiden syntyajoilta on Riihimäen Rautatienpuiston lisäksi vain muutama koko Suomessa. Rakennukset on rakennettu pääosin vuosina 1857-1949. Valtionrautateiden rakennuttamien rakennusten lisäksi alueeseen kuuluvat yksityisten rakennuttamat Rautatienhotelli, rautatielääkärin talo sekä ns. Riihimäen kartano. Vuodesta 1993 alkaen suurin osa rakennuksista siirtyi yksityisten omistukseen.

Maantien varren tonteille on ollut tyypillistä, että ne ovat olleet yhteiskäytössä eikä niitä ole aidattu. Poikkeuksen muodostaa Asemapäällikön talo (Maantie 7). Julkiset ja yleiset rakennukset sijaitsevat väljästi puistomaisen ympäristön reunalla tai keskialueella.


Asemakaava

Arkkitehti O-I Meurman rajasi Rautatienpuiston 1922 Riihimäen kauppalan asemakaavan ulkopuolelle, koska alue oli valtionrautateiden omistuksessa. Hänen mielestään alue haittasi Riihimäen alueen kaavallista suunnittelua, koska se jäi rautatieaseman ja keskustan väliin. Kauppalan keskus olisi pitänyt sijoittaa juuri tuolle alueelle. Meurman näki alueen kokonaisuuden kannalta liian arvokkaana tuhlattavaksi asumiskäyttöön.

Vuoteen 1948 saakka alueen rakentamista sääteli vain rautatiehallituksen omat määräykset . Ensimmäinen asemakaava vahvistettiin 1950. Se käsitti Rautatietorin sekä Maantien molemmin puolin olevat alueet n. 130 metriä kadun Rautatientorinpuoleista päästä. Vuoden 1960 kaava käsitti loppuosan alueesta. Tässä kaavassa yhdistettynä aiempaan alue olisi rakentunut asuin- ja liikerakennuksista, joiden kerrosluku olisi vaihdellut kahdesta viiteen.

Rautatienpuiston ja Maantien alue oli osaksi VR:n ja osaksi Paloheimon omistuksessa eikä kummallakaan ollut 1960- ja 1970-luvulla tarvetta rakentaa alueelle. Alueella oli rautatieläisten työsuhdeasuntoja ja Paloheimon konttoreita ja muita toimintoja. Suhteutuminen vanhoihin rakennuksiin ja ympäristökokonaisuuksiin alkoi muuttua. Riihimäen yleiskaavassa 1972 todetaan:
”Ehdotetaan, että Rautatien puisto säilytetään puistona” ja ”Puistoon liittyvä Maantie-niminen katu ympäristöineen tulisi käsitellä kaupungin menneisyyteen liittyvänä arvokkaana kohteena.”

1984 asemakaavan muutoksessa todetaan, että alue säilytetään rakennuksineen kulttuurihistoriallisesti arvokkaana ympäristönä. 1988 hyväksyttiin Maantie-alueen kaava, jossa alueen laidoille, aseman puolelle ja Paloheimonkadun varteen sai rakentaa isoja taloja. Suojeltaviksi katsottiin Paloheimon pääkonttori, ns. Riihimäen kartano ja Rautatielääkärin talo. Puiston itäpään kaava vahvistettiin 1989. Alueelle laadittiin laajempi suojelukaava 1993. Asemakaavalla on suojeltu 24 rakennusta vuosilta 1857-1949.
Rautatienpuiston alue liittyy kiinteästi rautateiden vanhoihin rakennuksiin. Niitä ovat mm. tiiliset entinen lennätinkonepaja ja veturitallit. Veturitallien paikalle oli aiemmin suunniteltu suunniteltiin pysäköintialuetta ja linja-autoasemaa, mutta jo 1978 Riihimäen vanhojen rakennusten suojelua koskevassa mietinnössä ne esitettiin säilytettäväksi.


Rautatienpuiston synty

Valtionrautateiden huoneenrakennustoimisto suunnitteli vuosisadan vaihteessa suurimman osan asuin- ja huoltorakennuksista. Arkkitehti Bruno Granholm toimi vuosina rautatiehallituksen huoneenrakennustoimiston esimiehenä 1906–1926. Suurin osa Rautatienpuiston rakennuksista on tältä kaudelta.

Rautatie synnytti Rautatienpuiston alueen. Radanrakentajat vetivät paikkakunnalle mukanaan muutakin väestöä, seppiä, kirvesmiehiä, kauppiaita, leipureita ja muita käsityöammattien edustajia perheineen. Rautatienyhdyskunta syntyi Herajoen kylän takamaille, Rautatienpuiston alueelle.

Rautatieläisyhdyskunta muodosti Riihimäen taajaman ytimen 1900-luvun alkuun saakka, jolloin alkavan teollistumisen ja Riihimäki-Pietari -radan valmistumisen myötä väkiluku kaksinkertaistui ja asutuksen painopiste siirtyi nykyisen Hämeenkadun suuntaan. Riihimäen seudulla asui vuoden 1860 lopussa 1225 henkeä ja väkiluku kasvoi vuoteen 1900 mennessä 1385 hengellä.


RAPU ry

Rakennushallitus myi Rautatiepuiston puutalot 1990-luvun alkupuoliskolla tarjousten perusteella. Suurin osa alueen uusiksi asukkaiksi muuttajista tuli pääkaupunkiseudulta.

Puutalojen uusille omistajille järjestettiin tiedotustilaisuus talvella 1994. Rakennushallitus painotti tilaisuudessa alueen erityisyyttä ja historiallisuutta ja esitettiin asukasyhdistyksen perustamista alueelle. Rautatienpuiston asukasyhdistys RAPU ry:n perustava kokous pidettiin Maantie 10:ssä 19.03.1994.


RAPU ry vaalii Rautatienpuiston viihtyisyyttä ja historiallisia arvoja sekä on ollut aktiivinen alueen asemakaavan toteutuksessa. RAPU ry toivoo Rautatienpuiston tuovan lisäarvoa koko kaupungille ja olevan kaikille kaupunkilaisille yhteinen keidas.


Lisätietoja

http://www.riihimaki.fi/kaupunginmuseo
RAPU ry. rautatienpuiston.rapu@gmail.com.

Tämä artikkeli kaipaa lisää tekstiä ja tarkentamista. Auta laajentamaan artikkelia.