Raittiusyhdistys Sarastus III ry

Häme-Wiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Ajankohtaista


 ILMOITUSTAULU

Kansantanssi-illat jatkuvat tammikuussa 2012 tiistaisin Suojamäessä seuraavasti: 31.1. * 14.2.* 28..2.* 13.3. * 27.3.*  10.4. ja   24.4. Muutoksista sovimme ryhmässä. Viimeinen kokoontuminen on kansainvälinen Tanssin päivän tilaisuus Hämeenlinnan pääkirjastossa. Olemme ilmoittautuneet esiintymään siellä. Ennen esiintymistä pidetään sovittuina aikoina ylimääräisiä harjoituksia tarpeen mukaan.
Kuvia tälle sivulle laitettaviksi olisi paljonkin, mutta taitoa niiden editoimiseen ei ole riittävästi eikä aikaa opettelemiseen. Löytyisikö kuvien editoijia ja tälle sivulle asetelijoita talkootyöhön? Soita 050 4660662.

Jäseneksi?

Sarastuksen jäsenmäärä on lisääntynyt kaksinkertaiseksi parin viime vuoden aikana. Osa lisäyksestä johtuu siitä, että monet aiempana vilkkaan toiminnan aikana 1980-1990-luvuilla liittyneet jäsenet ovat aktivoituneet maksamaan jäsenmaksunsa. Jäseneksi voi liittyä ottamalla yhteyttä hallituksen jäseniin tai rahastonhoitajaan: Anneli Ilonen puh. 050 4660662 tai kirjallisesti osoitteella Tuittulantie 300 14700 Hauho tai tavatessa nykäisemällä hihasta. Vuonna 2011 jäsenmaksu on 10 euroa henkilöltä ja 30 euroa perheeltä. Vuoden 2012 jäsenmaksu päätetään vuosikokouksessa helmikuussa. Jäsenenä pääset vaikuttamaan toimintaan. Toimintaan voi osallistua, vaikka ei olisi jäsen, mutta kulloinkin voimassa olevia etuja saat vain jäsenenä. Niitä voi olla kokousten päätösten mukaan esimerkiksi maksualennukset nuorisopäiville ja muille matkoille osallistumisesta sekä muita etuja, kuten raitis.fi -lehti jäsenhintaan.

Yhdistyksen historiaa

Raittiusyhdistys Sarastus III ry on perustettu alunperin 107 vuotta sitten vuonna 1904. Nimen järjestysluku johtuu siitä, että silloin ei vielä ollut yhdistysrekisteriä ja keskusjärjestö Raittiuden Ystävät ry:n jäseneksi pyrkivän uuden samannimisen jäsenen nimen perään keskusjärjestö lisäsi järjestysluvun. Meidän Sarastuksemme on siis Raittuden Ystävät -järjestön kolmas Sarastus-niminen jäsenyhdistys. Yhdistyksen toiminnassa on ollut tauko ainakin kaksi kertaa. Ensimmäinen tauko kesti tiettävästi kymmeniä vuosia. Sarastus -niminen yhdistys perustettiin 20.10.1987 Hauhon Eteläisissä, mutta keskusjärrjestö Raittiuden Ystävät ry käsitteli sen säännöt sääntömuutoksena ja se siis jatkaa vuonna 1904 Eteläisissä perustetun vastaavan yhdistyksen uraa.

Toinen taukoaika oli vuosina 1999—2006. Syksyllä 2006 tarvittiin rekisteröityä yhdistystä taustayhteisöksi kansantanssiryhmä Ikilliikkujille. Koska ei ollut hauholaista yhdistystä, joka olisi halunnut kansantanssiryhmän alaosastokseen, elvytimme Sarastuksen.

Aiempi toiminta 1980 ja 1990 -luvuilla on sisältänyt useita lasten kansantanssiryhmiä, kädentaidon kursseja (tina, tuohi, päre, kantele...), viisikielisen kanteleen soiton kursseja, leirejä, viikonloppuvaelluksia lähialueilla (Ilves-reitti, Seitsemisen kansallispuisto, Helvetinjärven kansallispuisto) ja osallistunet piirijärjestön järjestämillä noin viikon kestänellä vaelluksilla Sodankylän Saariselällä, Kuusamon Karhunkierroksella ja Kivi-vaelluksella Käsivarressa. Olisiko näille toimintamuodoille nyt kannatusta? Olisiko ohjauskapasiteettia?

Nykyisin toimimme pääosin kansantanssin merkeissä, sillä talvikausina viikoittain kokoontuva Ikiliikkujat kansantanssiryhmä toimii Sarastuksen ryhmänä. Toki muutakin toimintaa on. Keskusjärjestömme Raittiuden Ystävät ry:n kampanjoihin olemme osallistuneet lähinnä levittäen aiheeseen liittyviä julisteita, kuten "Selvin päin kesään", joka kertoo koululaisille selvästä vaihtoehdosta keväisissä koulun lopettajaisjuhlissa ja toiseksi "Anna lapselle raitis joulu", kampanja, josta Raittiuden Ystävät on saanut arvokkaan palkinnon ja paljon myötämieltä. 

Yleisötilaisuuksia olemme järjestäneet yhden tai kaksi vuodessa kolmen talvikauden aikana Ikiliikkujien kanssa yhteistyössä. Niistä mainittakoon kalevalaiset illat ja eri maiden tansseja sisältävät illat teemalla tanssimatka maailman ympäri. Näissä kaikki läsnä olevat pääsevät lattilalle ja kansantanssin tuntumaan. Jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa toimintaan kokouksissa ja ottamalla yhteyttä esimerkiksi hallituksen puheenjohtajaan Raimo Mikolaan puh. 03-6751339 tai sihteeriin Pirkko Nurmiseen. 

Tapahtunutta

Tanssimatka maailmalla -tapahtuma järjestettiin 18.1.2011 Suojamäessä. "Matkanjohtajana" toimi Maarit Andersson Pirkkalasta.

Kalevalailtaa vietimme 8.3. runon riimittelyn merkeissä ja tassien kalevalaisia laulutansseja.

Selvin päin kesään. Aiempaan tapaan levitimme Selvin päin kesään -kampanjajulistetta tällä kertaa koluille, läheinnä lukioihin ja peruskoulun päättöluokille. Myös ammattikoilulle joku vei edellisistä yli jääneitä juliste-eriä.

Edustajakokous

Edustajamme Pirkko ja Jorma osallistuivat kesäkuussa Mikkelissä pidettyyn keskusjärjestömme Raittiuden Ystävien edustajakokoukseen, joka on paljon muutakin kuin virallinen kokous. Se on kolmipäiväisenä myös koulutus-, kulttuuri- ja tapaamistilaisuus.

Vapaaehtoisuuden merkeissä kokoontui Ikiliikkujat-ryhmämme kansantanssi-iltaan tiistaina 6.9.2011 Suojamäessä. Tilaisuus oli samalla syyskauden avaus.

HawuJoulun tapahtumaan 11.12.2011 osallistuimme VI luokkien oganisoimassa markkinapaikassa Suojamäessä vuokraamalla yhden esittely- ja myyntipöydän. Pienarpakjaisilla hankimme vuokrarahoja toimintan ja jaoimme Raittiuden Ystävien esitteitä.

Tiedotus- ja kansantanssirastia ohjasivat kolme Ikiliikkujien ryhmän jäsentä 14.11.2011 12-18.30 Hauhon yhtenäsikoululla. Raittiuden Ystävien ja Suomalaisen Kansantanssin Ystävien ja Kansantranssinuorten lmateriaalia jaettiin halukkaille tutustujille. Puheenjohtaja Raimo Mikola oli laatinut myös raittiusaiheisen tietokilpailun kysymykset, joihin oli mahdollisuus vastata.

Kuvagalleria

Kuvia tälle sivulle laitettaviksi olisi paljonkin, mutta taitoa niiden editoimiseen ei ole riittävästi eikä aikaa opettelemiseen. Löytyisikö kuvien editoijia ja tälle sivulle asetelijoita talkootyöhön? Soita 050 4660662.

Kuvia yritämme lisätä lähiaikoina, kun saamme jostain opastusta siihen.

Henkilökohtaiset työkalut
swe eng rus