Letku
Häme-Wiki
Letkun kylä sijaitsee Lounais-Hämeessä Tammelan eteläosassa.
Kylä
Letkun kylä on syntynyt Suomen vanhimman ja tunnetuimman kauppatien, Hämeen Härkätien, varrelle, ja siitä on ensimmäinen maininta vuonna 1470. Kylän rakennukset sijaitsevat Kytöniitunojaan laskeutuvien peltojen ja kylän läpi kaartelevan Hämeen Härkätien varrella. Tien tuntumassa on lukuisia järviä. Lähellä on Torronsuo ja Liesjärven kansallispuisto. Letkulla sijaitsee myös Hämeen Luontokeskus sekä Eerikkilän Urheiluopisto.
Kylän rakennuksista vanhimmaksi mainitaan Puosin tila, jonka päärakennus on vuodelta 1834. Sitä on laajennettu vuonna 1898. Raunion tilan rakennukset muodostavat ehjän kokonaisuuden. Yli-Jaakkolan ja Vanhalan päärakennukset ovat 1900-luvun alusta. Letkun kansakoulu on vuodelta 1903.
Kylässä toimii kylätoimikunta, maamiesseura, vanhempainyhdistys, kalastus- ja metsästysseura
Elinkeinot
Yrityksiä Letkulla on kolmisenkymmentä, joista suurimmat Forssan Huoneistoremontti Oy ja Härkäpuu Oy. Kylässä on myös maanviljelystä; aktiivitiloja on nykyään noin kaksikymmentä.
Lähteet:
Rakennettu Häme. Hämeenlinna 2003
Lisätietoja kylästä:
www.letku.fi
Leveysaste 60°42′0.252″P
Pituusaste 23°43′26.22″I



