Lammin muistomerkit

Häme-Wiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lammin muistomerkit on pystytetty Suomen sisällissodassa kaatuneiden punaisten, valkoisten sekä saksalaisten muistoksi.

Punaisten muistomerkki. Valokuvaaja: Juho Joro
Punaisten muistomerkki. Valokuvaaja: Juho Joro
Valkoisten muistomerkki. Valokuvaaja: Juho Joro
Valkoisten muistomerkki. Valokuvaaja: Juho Joro


Punaisten muistomerkki

Lementinmäen taistelussa kaatui noin 200 punaista, joista 10 oli lammilaisia. Heidät haudattiin yhteishautaan, jonne siirrettiin myös aikaisemmin muualle haudattuja punaisia sekä Lammilla teloitettuja punaisia. Ruumiit oli tarkoitus myöhemmin siirtää Lammin hautausmaalle, mutta niin ei koskaan tapahtunut. Muistomerkki on pystytetty haudan yhteyteen Lammin kunnan toimesta vuonna 1951. 16.8.1998 piispa Juha Pihkala siunasi Konnarin joukkohaudan vainajat.


Valkoisten muistomerkki

Lementinmäen taistelussa kaatui yhdeksän saksalaista ja haavoittuneita oli noin 20. Kaatuneista yksi haudattiin Kataloisten seurantalon pihaan ja loput Lammin hautausmaalle Lementinmäen taistelun jälkeen. Tähän yhteishautaan haudattiin myös joitain valkoisia lammilaisia. Muistomerkkiin on kaiverrettu myös Mommilan kahakassa 7.11.1917 surmansa saaneen Alfred Kordelinin nimi. Kordelin on haudattu synnyinkaupunkiinsa Raumalle. Vuonna 1920 Lammin suojeluskunta pystytti yhteisen muistomerkin kaatuneille valkoisille. 


Lähde: Koskue, Kaisu: Lammin pitäjän historia III, Jyväskylä 2000. 

Artikkeli on kirjoitettu Hakkalan koulun oppilastyönä.

Henkilökohtaiset työkalut
swe eng rus