Lääninhallitus
Häme-Wiki
Etelä-Suomen lääninhallituksen empiretyylinen kivirakennus Hämeenlinnan torin pohjoislaidalla (Birger Jaarlin katu 15) kuuluu sekä rakennus- että kulttuurihistoriallisesti kaupungin arvokkaimpiin taloihin.Sisällysluettelo |
Historia
Vuonna 1634 hyväksyttiin hallitusmuoto, jonka pohjalta luotiin lääninhallinto. Ruotsin keskushallinnon ja paikallishallinnon väliin perustettiin maaherrojen johtamat lääninhallitukset. 1770-luvulla Uuudenmaan-Hämeen läänin pääkaupungiksi tuli Hämeenlinna. Vajaan 600 asukkaan Hämeenlinnasta piti saada tilat lääninkanslialle, lääninkonttorille ja maanmittauskonttorille. Lääninhallituksen arkisto siirrettiin hevosten vetämillä kärryillä uuteen pääkaupunkiin. Lääninhallintoa perustettaessa maaherran virkatalon paikaksi tuli torin pohjoislaita. Pian muuton jälkeen 1780-luvulla maaherra Anders de Bruce istutti lääninhallituksen taakse puutarhan, josta osa tunnetaan nykyisin Sibeliuksenpuistona. Ensimmäinen puinen virkatalo tuhoutui Hämeenlinnassa riehuneessa tulipalossa vuonna 1831.
Arkkitehti C.L. Engelin suunnittelema empiretyylinen, kolmikerroksinen kivirakennus valmistui vuonna 1836. Maaherra Stichaeus oli tehnyt senaatille esityksen kivisen talon rakentamisesta tuhoutuneen rakennuksen tilalle. Arkkitehti Engel varasi pohjakerroksen arkisto- ja kellaritiloja varten. Lääninhallituksen vanhin huone on viinikellari.
Vuonna 1846 valmistui päärakennukseen siipirakennus. Siinä toimi alun perin maanmittauskonttori, joka kuitenkin sai uudisrakennuksen vuonna 1910, minkä jälkeen siipirakennuksen tilat kunnostettiin lääninhallituksen käyttöön. Vuonna 1898 tehtiin lääninarkkitehti Cawenin suunnitelmien mukaan laajennuksia ja muutoksia mm. sisäänkäynneissä. Ensimmäisessä kerroksessa on aina ollut toimistoja. 1800-luvun lopulla huoneissa työskentelivät mm. tarkastaja, lääninsihteeri, lääninkamreeri, konttoristi, kirjanpitäjä, kääntäjä ja maanmittari.
Maaherrat
Maaherrat perheineen asuivat kivitalon yläkerrassa ja järjestivät tapaamisia virka-asunnoissaan 1700-luvulta 1960-luvun lopulle saakka. Osa huoneista oli yksityiskäytössä ja osa edustuskäytössä. Maaherran tiloihin kuuluivat mm. vastaanottohuone, Sininen salonki, Jugend-huone, keittiö, juhlasali ja työhuone. Sininen salonki oli aluksi osa maaherran yksityisasuntoa. Sinne on sijoitettu biedermeierkalusto. Seinille on sijoitettu entisten maaherrojen kuvia. Rakennuksen ensimmäisestä kerroksesta löytyvät 23 maaherran muotokuvat vuosilta 1831-1997. Rakennukseen on sijoitettu lääninhallituksen omistamaa sekä Ateneumin sinne sijoittamaa taidetta. Maaherran työhuoneeseen on sijoitettu 1800-luvun taidetta: taitelijoina mm. Hjalmar Munsterhjelm, Louis Valtat ja Juho Forssell. Huoneen kattokruunu on yksi rakennuksen vanhimmista, ja empiretyylinen kaappi on talon vanhin kaappi.Peruskorjaus
Lääninhallituksen vanhan kivirakennuksen peruskorjaus aloitettiin 1980-luvun lopulla. Peruskorjauksen suunnittelusta vastasi arkkitehtitoimisto SAFA. Rakennuksen torinpuoleinen julkisivu pyrittiin palauttamaan alkuperäiseen empiretyyliseen ulkoasuunsa. Vanhat puoliranskalaiset sisäovet ja ikkunat puisine ikkunapenkkeineen on pääosin säilytetty. Entisöityihin huoneisiin sijoitettiin sekä vanhoja kalusteita ja kristallivalaisimia että modernia kalustusta. Erityyliset ja ikäiset kalusteet on koottu yhtenäisiksi ryhmiksi. Peruskorjauksessa edustustilat palautettiin historiallisiin puitteisiin. Remontin yhteydessä rakennettiin yhdyskäytävä vanhan ja uuden virastorakennuksen välille.Toiminta
Vuonna 1997 toteutettiin lääninuudistus, jonka myötä Suomessa on kuusi lääniä. Etelä-Suomen lääniin kuuluu entisen Hämeen läänin eteläosa, Kymen ja Uudenmaan läänit sekä kolme kuntaa Mikkelin läänistä. Hämeenlinnassa sijaitseva kivirakennus vuodelta 1836 ja Birger Jaarlinkadulle vuonna 1966 valmistunut virastorakennus ovat lääninhallituksen päätoimipaikan runko. Lisäksi Helsingissä ja Kouvolassa toimivat palveluyksiköt.
Lääninhallitus hoitaa sosiaali- ja terveydenhuollon, opetus- ja kulttuuritoimen, liikennehallinnon, kilpailu- ja kuluttajahallinnon, poliisitoimen, pelastustoimen, oikeushallinnon, elintarvikevalvonnan, terveydensuojelun ja eläinlääkintähuollon aluehallintotehtäviä. Sen tehtävänä on valvoa, että väestön oikeudet toteutuvat koko maassa. Lääninhallitus edistää, arvioi ja valvoo läänin elinoloja, asukkaiden hyvinvointia ja turvallisuutta. Se huolehtii kansalaisten perusoikeuksien ja oikeusturvan takaamisesta ja ratkaisee kiistanalaisia asioita. Se myöntää lupia ja toimii rahoittajana. Sen tehtävä on varmistaa yhteiskunnan toimivuus sekä normaalioloissa että poikkeusoloissa. Se arvioi myös peruspalveluiden saatavuutta, laatua ja toteutumista.
Valtion aluehallinto organisoidaan uudelleen vuoden 2010 alussa, uudistuksen tavoitteena on kansalais- ja asiakaslähtöinen alueellinen hallinto. Valtion aluehallintoviranomaisten tehtävät kootaan kahteen aluehallintoviranomaiseen, jotka ovat Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Aluehallintovirasto.
Lähteet
- Koivisto, Esko: Hämeen lääninhallituksen vanhan virastorakennuksen peruskorjaus. Hämeenlinna-Vanaja kotiseutujulkaisu XLII, 1992
- Lääninhallituksen vanha päärakennus: Modernia hallintoa empiretalossa. Etelä-Suomen lääninhallitus 2004.
- Lääninhallinto 350 vuotta. Sisäasiainministeriön julkaisu. Valtion painatuskeskus 1985.
- Aluehallinto uudistuu


