Hämeenlinnan kaupunki
Häme-Wiki
Hämeenlinna on perinteinen ja elinvoimainen koulutus- ja kulttuurikaupunki sekä Etelä-Suomen läänin hallinnollinen keskus. Se sijaitsee kansallisesti tärkeiden junarata-, maantie-, ja vesiväyläverkoston risteyskohdassa.Sisällysluettelo |
Nähtävää
Kaupunki on luonnonsuojelualueiden ympäröimä. Aulangon luonnonsuojelualue on lajissaan ainutlaatuinen. Hämeenlinnassa on monia merkittäviä historiallisia nähtävyyksiä. Maamerkkinä on jykevä keskiaikainen punatiilinen Hämeen linna. Hämeenlinna on myös taiteiden kaupunki. Kuuluisa suomalainen säveltäjä Jean Sibelius on syntynyt kaupungissa. Verkatehdas on kaupungin uusi kulttuurikeskus.
Historiaa
Hämeenlinnan kaupunki syntyi, kun Hämeen linnan läheisyyteen kasvanut vaatimaton asutuskeskus sai kaupunkioikeudet Pietari Brahelta vuonna 1639. Hämeenlinnan kaupunki päätettiin siirtää vuonna 1777 linnan kupeelta nykyiselle paikalle. Linnoitustoimen päällikkö Axel Magnus von Arbin laati ensimmäisen asemakaavan, joka oli eräs aikansa merkittävimpiä kaupunkitaiteellisia suunnitelmia. 1700-luvun lopussa intensiivisen rakennustyön tuloksena syntynyt Hämeenlinna oli kustavilaisen klassismin kaupunki. Ajan henki näkyi sekä kaupunkisuunnittelussa että yksittäisten rakennusten arkkitehtuurissakin. 1700-luvulla elettiin puutarhataiteen aikaa, joten puistokatuja oli runsaasti. Koska uusi kaupunki rakennettiin suhteellisen lyhyessä ajassa, siitä tuli rakennuskannaltaan melko yhtenäinen. Rakennukset olivat tuolloin yleensä puisia ja monesti mansardikatoilla varustettuja. Usein kaksi rakennusta oli liitetty toisiinsa niin, että välissä oli kulkua varten portti. Asuinrakennukset rajoittuivat julkisivuiltaan kapeisiin katuihin ja pihan puolella olivat ulkorakennukset kuten tallit, navetat ja liiterit sekä palkollisten asuinsijat.
Syyskuisena iltana vuonna 1831 syttynyt tuhoisa kaupunkipalo poltti ja raunioitti valtaosan kaupungin rakennuksista. Kun kaupunki rakennettiin uudelleen, muutti keskustan rakennuskanta toisenlaiseksi. Se tehtiin paloturvalliseksi ns. empireasemakaavan mukaan.
Kuntauudistus
Vuoden alussa 2009 tapahtunut kuntaliitos Hauhon, Kalvolan, Lammin, Rengon ja Tuuloksen kanssa kasvatti kaupungin maantieteellisen alueen yli 10-kertaiseksi ja asukasluku kasvoi yli 66 000:een.
Kaupunginosat ja pitäjät
1 Linnanniemi, 2 Koilliskulma, 3 Hämeensaari, 4 Saaristenmäki (1-4 Keskusta), 5 Keinusaari, 6 Sairio, 7 Myllymäki, 8 Kauriala, 9 Ahvenisto, 10 Pullerinmäki, 11 Ojoinen, 12 Puistonmäki, 13 Kirstula, 14 Aulanko, 15 Hätilä, 16 Idänpää, 17 Katinen, 18 Katumajärvi, 19 Kantola, 20 Kankaantausta, 21 Miemala, 22 Hattelmala, 23 Munakas, 24 Luolaja, 25 Voutila, 26 Loimalahti, 27 Majalahti, 28 Vuorentaka, 29 Tiirinkoski, 30 Pikku-Parola, 31 Luhtiala, 32 Ruununmylly, 33 Taka-Hätilä, 34 Hangasmäki, 35 Kankainen, 36 Mäskälä, 37 Kappola, 38 Hakumäki, 39 Vanaja, 40 Käikälä, 41 Harviala sekä pitäjät Hauho, Kalvola, Lammi, Renko ja Tuulos.



