Ahoisten kylä

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun
Ahoisissa voi ihailla kauniisti kunnostettuja vanhoja rakennuksia ja pihapiirejä.
Rengon Ahoisten kylä uuden Hämeenlinnan läntisimmässä osassa henkii hämäläisen maaseudun elämänmenon historiaa ja nykypäivää. Hämeenlinnasta Lopelle vievää Topenontietä matkaavat näkevät kylästä avarat peltoaukeamat ja muutaman hyvin hoidetun vanhan pihapiirin. Muu asutus piiloutuu kumpuilevaan maisemaan. 



Ahoisten kylä on saanut pysyvän asutuksensa todennäköisesti myöhäiskeskiajalla, mutta  asutuksen merkkejä jo kivikaudelta . Kylän asutus seuraa mutkittelevaa maantietä. Parhaiten säilyneitä ovat Lemolan ja Talpilan tilojen rakennusryhmät. Molempien tilojen päärakennukset ovat pitkiä, paritupatyyppisiä.

Lemolan pihapiirissä on vanha luhtiaitta. Talpilan päärakennus on 1700-luvulta, piha-aitta vuodelta 1777. Myös rakennusryhmästä erillään sijaitseva riihi on vanha. Kylän rakennuksista on mainittava 1920-luvun alussa rakennettu, kyläläisten ylpeydenaihe, komea maamiesseurantalo ja Tuomenojan koulu. Rannin tilalla on säilynyt luhti sekä kaksi vanhaa aittaa, joista toinen on vuodelta 1796. Ulkoasultaan muutettu päärakennus on 1800-luvulta.

Ahoisten kylässä on vakituisia asukkaita vajaa 200 henkeä, kesäasukkaita on saman verran. Kylässä on parasta kaunis luonto ja hyvä uimaranta. Ahoisten kylässä toimivat maa- ja kotitalousnaiset, maamiesseura ja kyläyhdistys, joka järjestää tapahtumia ja ohjelmaa mm. Renko-viikolla. Palveluista voi mainita fysioterapiahoitolan, kirpputorin, kirjastoauton ja myymäläauton. Linja-auto kulkee aamuin illoin linjalla Hämeenlinna–Helsinki. 

Lähteet

Rakennettu Häme. Hämeen Liitto. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9

http://epaper.hmlviikkouutiset.fi/products/VUT-2009-07-17/pdfs/6.pdf