Varikonniemi

Häme-Wiki

Versio hetkellä 4. marraskuuta 2009 kello 18.27 – tehnyt Maija (keskustelu | muokkaukset)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Metsäiseltä näyttävä Varikonniemi ilmakuvassa. Kuva: Hannu Vallas
Metsäiseltä näyttävä Varikonniemi ilmakuvassa. Kuva: Hannu Vallas
Varikonniemi, aiemmin Linnanniemenä ja Hätilänniemenä tunnettu alue, sijaitsee Vanajaveden rannalla Keinusaaren kaupunginosassa. Se on osa Hämeenlinnan kansallista kaupunkipuistoa.

Sisällysluettelo

Historiaa

Rautakautinen asuinpaikka

Varikonniemessä on erilaisten rakennusten jäännöksiä, jotka on ajoitettu rautakaudelle ja keskiajan alkuun, noin vuosien 500 - 1200 väliselle ajalle. Asuinpaikka löydettiin vuonna 1988, kun alueella liikkunut poika löysi vanhan miekan. Alueella oli jäänteitä jonkinlaisesta puolustusvallista ja laiturista. 1980-luvulla arkeologisia kaivauksia johtanut Hans-Peter Schulz luonnehti Varikonniemen asuinpaikkaa "kaupungiksi".  Hän perusteli näkemystään erikoistuneeseen käsityöläis- ja kauppiasasutukseen viittaavilla jäänteillä. Schulzin mukaan aluetta ympäröivät linnavuoret kuuluivat samaan kokonaisuuteen, niillä vartioitiin kauppapaikan turvallisuutta. Paikasta monissa yhteyksissä käytetty nimi Vanain kaupunki tai Vanain linna on lainattu venäläisestä Novgorodin kronikasta, joka kertoo tämännimisen paikan hävittämisestä vuonna 1311. Nimi on yhdistetty myös Hämeen linnaan ja Janakkalassa sijaitsevaan Hakoisten linnaan.

Toisten tutkijoiden mielestä kyseessä on ollut melko tavanomainen rautakautinen asuinpaikka, eikä "kaupunki"-termin käyttöön ole aihetta. Osa arkeologeista uskoo, että Varikonniemessä kaivetuista rakenteista vain osa oli rautakautisia tai keskiaikaisia ja että kaupunginmuurin perustukseksi tulkittu rakenne olisikin 1800-luvun ratapenkka. Asuinpaikan löytöaineistokaan ei heidän mielestään viittaa erikoistuneeseen käsityö- ja kauppa-asutukseen.
Hämeenlinnan höyrysaha 1900-luvun alussa. Kuva: Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon kokoelmat
Hämeenlinnan höyrysaha 1900-luvun alussa. Kuva: Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon kokoelmat

Höyrysaha

Vuonna 1873 alueelle rakennettiin höyrysaha. Sahan lisäksi alueella oli Hämeen Höyrysahan konttori ja kuuden perheen asuintalot. Saha lopetti toimintansa jatkosodan jälkeen.

Puolustusvoimien varikkoalueena

Varikonniemi toimi puolustusvoimien varikkoalueena 1980-luvun puoliväliin asti. Tämän jälkeen alue siirtyi lopullisesti kaupungin hallintaan.

Nykyinen käyttö

Nykyään Varikonniemi on vehreä ja suosittu kaupunkilaisten lähiluontokohde, joka on monelle kasvi- ja eläinlajille elinehto. Alueella on varastorakennuksia, joista yksi rakennus poltettiin kesällä 2009.

Lähteet

Rahoittajat
EU sosiaalirahasto

Vipuvoimaa EU