Retulansaaren kartanot

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun
Ylikartanon sali
Ylikartano
Retulansaaressa, Retulan kylässä Hattulan Tyrvännössä on ryhmäkylä, jonka muodostavat Ylikartano, Alikartano sekä Laurilan tila.
 

Rälssimaasta kartanoiksi

Retula mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1429, jolloin Tavastien sukuun naimakaupalla tullut Martin Djäkn myi erään Retulassa sijaitsevan tilan ahvenanmaalaiselle aatelismiehelle Henrik Görtzhagenille. Tavasteilla on ilmeisesti ollut rälssimaata Retulansaaressa. Vuonna 1485 mainitaan asiakirjoissa Daniel i Retola, ja 1500-luvulla Retulassa ilmestyy kirjoihin Danila-niminen tila. Kyseinen tila saattaa olla Retulansaaren myöhempien rälssien ja kartanon alku. Retulan kylän keskiaikaisista maanomistajista tunnetaan Erkki Niilonpoika, Juhani Laurinpoika, Antti Heikinpoika (1506), Maunu Niilonpoika, Sigurd Erkinpoika ja Erkki Olavinpoika (1507). Lepaan kartanolla oli Retulassa omistuksia 1500 - 1600-luvuilla, samoin Sääksmäen Jutikkalan kartanoon liittyvällä Tasaisen suvulla. 1600-luvulla syntyi useamman tilan yhdistelmästä Retulan kartano, joka sai aikaa myöten omistukseensa koko vajaan 200 hehtaarin saaren. Omistajaksi tuli vuonna 1691 Hämeen linnan komendantti Anders Berg, myöhemmin Retulan kartanon isäntiä olivat mm. sotakomissaari Karl Saxbeck ja lääninrahastonhoitaja Jakob Cygnaeus. Omistajiksi mainitaan myös Lejon-, Fincke-, Bureus-, Hyfvudsköld-, Klick-  ja Hornborg-suvut.
Kirjasto

Takaisin talonpojille 

Retulan Kartanon säätyläisaika päättyi vuonna 1816, kun kooltaan noin 750 hehtaarin tila myytiin kolme sääksmäkeläistä talonpoikaa osti kartanon ja samalla koko saaren. Sukulaismiehet Matti Matinpoika ja Heikki Heikinpoika sekä edellisen lankomies Jussi Erkinpoika jakoivat saaren isojaossa kolmeen itsenäiseen tilaan - näin syntyivät Ylikartano, Alikartano ja Laurila. Tilojen rakennukset sijaitsevat tiiviissä ryppäässä keskellä saarta ja muodostavat tyypillisesti hämäläisen ryhmäkylän, joka edustaa Suomessa isoajakoa edeltävää aikaa.

Ryhmäkylän keskimmäinen, Ylikartano oli 1800-luvulla vauras rustholli. Sen isännälle Matti Matinpojalle ja hänen vaimolleen Hedvigille syntyi poika Matti vuonna 1817. Tämä käytti sittemmin sukunimiä Retula, Kartano ja Ylikartano. Itseoppineena luku-, kirjoitus- ja ruotsinkielen taitoisena ratsutilallinen Matti Matinpoika Retula valittiin vuoden 1863 valtiopäiville talonpoikaissäädyn edustajaksi. Matti Retula pyrki talonpoikaisen elämän lisäksi sosiaaliseen ja kulttuuriseen nousuun. Ylikartanon tyttäretkin saivat koulutusta. Kansansivistys ja henkinen kulttuuri olivat tärkeitä arvoja, ja talossa oli huomattava kirjasto.

Retulansaareen pääsi vuoteen 1893 asti vain lautalla ja veneellä. Tilojen omistajat rakensivat yhdessä pengerretyn sillan saareen. Sähkövalo saatiin Retulansaareen vasta 1940-luvulla.

Vaulon sisarukset

Matti Matinpoika Retulan tyttären tytär Alina sai kolme lasta. Punaiset surmasivat lasten isän Kaarle Vaulon Ylikartanossa sisällissodan viimeisenä kuukautena vuonna 1918. Nuorin lapsista, ainoa poika Kaarle oli silloin 7-vuotias. Sisarukset kasvatettiin ja koulutettiin kuitenkin hyvin: tyttäret Talvikki ja Valvatti valmistuivat maistereiksi ja poika koulutettiin agronomiksi. Tila siirtyi perikunnalta vuonna 1938 Kalle Vaulon haltuun. Kalle Vaulo kuitenkin kaatui Muolaan Kosenjoella hyökkäystaistelussa ja jäi kentälle 28-vuotiaana talvisodan ensimmäisenä kuukautena vuonna 1939. Sisarukset jättivät tuolloin virkansa ja tulivat tilaa hoitamaan. Tätä tehtävää he sitten naimattomina hoitivat päätoimenaan yhdessä vuosikymmeniä lähes 2000-luvulle asti. Lehmistä he luopuivat vasta vuonna 1996 ollessaan yli 85-vuotiaita. Taidehistoriaa ja historiaa opiskelleet sisarukset vaalivat perinteitä ja säilyttivät vanhaa esineistöä. Päärakennuksen irtaimiston lisäksi Ylikartanossa on erityinen kotimuseo, joka koostuu talon omista vanhoista tarvekaluista ja muista esineistä. Kotimuseon erikoisuus ovat vanhat leikkikalut. Vaulon sisarukset testamenttasivat tilan Suomen Kulttuuriperinnön Säätiölle, joka 2000-luvun alkuvuosina toteutti mittavan rakennuksien entistämis- ja peruskorjauksen.

Retulansaaren kartanot nykyisin 

Kylän kaksi muuta taloa, Laurila ja Alikartano, ovat edelleen asuinkäytössä. Alikartanon päärakennus on 1870-luvulta ja se on uusittu 1890-luvulla. Pihapiirin vanhempi päärakennus on 1700-luvun lopulta. Alikartanon suuri kivinavetta valmistui vuonna 1860. Alikartanossa ovat lis
Alitupa
äksi säilyneet mm. hirsinen talli, paja ja aitta. 

Ylikartanon pihapiiri, johon kuuluvat päärakennuksen lisäksi muun muassa väentupa, talli ja navetta, on 1800-luvulta. Päärakennus on säilynyt arvokkaine irtaimistoineen. Ylikartanon 420 neliömetrinen päärakennus, jonka vanhimmat osat ovat 1800-luvun alusta, sai nykyisen ulkoasunsa 1880-luvulla. Talon kuistilta aukeavassa, Lepaan puutarhaoppilaitoksen kanssa kunnostetussa pihapuistossa ja puutarhassa kasvatetaan monipuolisia perinnelajikkeita. Toinen miespihan kolmesta rakennuksesta on 1700-luvulta peräisin oleva väentupa, joka on entistetty kokous-, toimisto- ja kahvilakäyttöön. Kylänraitin toisella puolella sijaitsevan karjapihan rakennukset ovat talli, navetta ja kärrivaja. Talli on muutettu perusteellisessa remontissa kokous-, tapahtuma- ja työskentelytilaksi sosiaalitiloineen. 1860-luvulta peräisin olevan kivinavetan katto on uusittu syksyllä vuonna 2006 osin perinteisin menetelmin. Päärakennuksen takana, puutarhan puolella sijaitsevat lisäksi entinen sauna, johon on kunnostettu kesämajoitushuoneita, historiallinen viljapuori sekä kanala, lampola ja vanha leikkimökki. Riihilato, riihi ja kuivuri sijaitsevat ns. riihenmäessä, hieman erillään muista rakennuksista.

Nykyään Ylikartano on kulttuuripaikka, jossa järjestetään talon henkeen sopivaa toimintaa: historiaa, perinteitä, taidetta, luovaa tekemistä, koulutusta ja hiljaisuutta. Sen tiloja vuokrataan kokouksiin, seminaareihin ja juhliin.

Ylikartanon ja Alikartanon laitumet on määritelty valtakunnallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi niiden kasvillisuuden, muinaisjäännösten, maisemallisten ja kulttuurihistoriallisten arvojen takia. Perinnemaisemista näyttävin on Myllymäen katajikko. Pitkään jatkuneen laidunnuksen ansiosta Retulansaarella on säilynyt niittyjä, vanhoja metsälaitumia, ketoja, kallioketoja ja hakamaita. Ylikartanossa laiduntavat lehmät ja lampaat ovat suomalaisia alkuperäisrotuja.

Lähteet

Ojanen, Eero: Tyrvännön historia. Tyrväntö-seura Ry. Hämeenlinna 2002. ISBN 952-91-4881-X

http://www.tyrvanto.net/

http://goo.gl/ZgHNv

http://goo.gl/0JAfO

Rakennettu Häme. Hämeen liitto. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9