Hämeenlinnan Voimisteluseura ry

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 5. maaliskuuta 2013 kello 11.59 – tehnyt Admin (keskustelu | muokkaukset) (yksi versio)

Seuran esittely

Hämeenlinnan Voimisteluseura ry on moderni liikuntaseura, joka uskoo vahvasti siihen, että liikkuvista lapsista tulee liikkuvia - ja terveitä aikuisia.

Hameenlinnanvoimisteluseura.jpg


Seurassamme liikkuu joka viikko yli 800 aktiivijäsentä, joiden ikähaitari on 1 vuodesta yli 80-vuotiaisiin. Lapsuudessa saadut muistot oppimisesta, onnistumisesta sekä oman ryhmän me-hengestä ja yhteisistä tapahtumista antavat ihmiselle sisäisen liekin, joka kannustaa itsestään huolehtimiseen liikunnan avulla.

Hämeenlinnan Voimisteluseuran arvot:

1. Vaalimme terveitä elämäntapoja

2. Korostamme liikunnan merkitystä läpi elämän jaksamisessa

3. Korostamme reilua peliä, yhdessä tekemistä ja yhteistä vastuunottoa

4. Olemme nykyaikaisia ja muutoshakuisia, mutta perinteitä kunnioittaen

5. Otamme pitkäjänteisesti vastuuta:

- itsestämme liikkujina
- voimistelijoistamme lajimme esikuvina
- systemaattisesta harjoittelusta ja tavoitteellisesta työskentelystä
- hyvistä ihmissuhteista
- erilaisuuden hyväksymisestä

Hämeenlinnan Voimisteluseuran missio:

Haluamme antaa elämyksiä voimisteluliikunnasta:

kaikenikäisille monipuolisesti
* jokaiselle tasonsa ja halunsa mukaan
* hyvällä fiiliksellä
* laadukkaasti, yksilöllisesti

Panostamalla resurssien mukaan:

terveyttä edistävään voimisteluliikuntaan
* voimistelulajien valmennustoimintaan
* aktiiviseen tiedottamiseen
* ohjaajien koulutukseen

Hämeenlinnan Voimisteluseuran tarjoamia ”elämyksiä” valmennusryhmien voimistelijoille:

SVoli –jumppakoulumaailma : jokaisella mahdollisuus harrastaa ja kilpailla monipuolisesti
* rytmisen voimistelun ja joukkuevoimistelun korkeatasoinen valmennus- ja kilpailutoiminta aina kansainväliselle tasolle asti
* leirejä, kilpailumatkoja, esiintymisiä, festivaaleja kansallisesti ja kansainvälisesti kaikilla tasoilla
* Laaja valtakunnallisen liiton (SVoli ry) yhteisö
* mahdollisuus edetä ohjaajaksi, valmentajaksi, tuomariksi, tai järjestövaikuttajaksi

Lähteet

Hämeenlinnan Voimisteluseura ry:n kotisivut