Hämeen Ratsastajat ry

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 5. maaliskuuta 2013 kello 12.59 – tehnyt Admin (keskustelu | muokkaukset) (yksi versio)

Hämeen Ratsastajat ry on vuonna 1931 perustettu, maamme neljänneksi vanhin ratsastusseura. Vuodesta 1955 lähtien seura toiminut Aulangonniemellä yhdessä Hugo Standertskjöldin perustamista talleista. Seuralla on n. 200 jäsentä, jäsenmäärän

Hameenratsastajat.jpg

lisääntyessä vuosittain.

Toiminta

Vuoden 2006 alusta on seura saanut Nuoren Suomen sinetin tunnustuksena hyvästä juniorityöstä. Seuran koulutetut junioriohjaajat vetävät kahta juniorikerhoa, jotka kokoontuvat säännöllisesti joka viikko. Kerhoissa opitaan hevosen käsittelyä ja hoitoa, sekä suoritetaan SRL:n hevostaitomerkkejä. Kerhot toimivat Nuori Suomi -periaatteita noudattaen, jolloin jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus osallistua ja tulla kohdelluksi tasaveroisesti. Oppimistavat ovat moninaiset, tärkeintä on se, että jokaisella kerholaisella on mukavaa. Kerhoissa leikitään ja tehdään ryhmätöitä, lyhyesti sanottuna – pidetään hauskaa yhdessä.

Seuran junioritoimikunta ja kerhot järjestävät vuosittain talli- ja seurakilpailuja, erilaisia retkiä ja tempauksia sekä muuta mukavaa yhdessäoloa ja ovat myös suurena apuna isompien kilpailujen järjestelyissä. Kilpailemisesta ja suunnitelmallisesta valmennuksesta kiinnostuneet nuoret muodostavat valmennusrenkaan, joka yhdessä ratsastuksenopettaja Salla Varentin kanssa määrittelee kauden tavoitteet, päätavoitteen ja sitä tukevat kilpailut sekä allekirjoittavat valmentautumissopimuksen. Syksyllä kilpailukauden päätyttyä he pitävät seurantapalaverin, jonka päätteeksi käännetään katseet seuraavaan kauteen.

Lajin kehittäminen ja esille tuominen

Hämeen Ratsastajilla on oma vikellysjaosto, jonka tehtävänä on lajin kehittäminen ja esille tuominen. Tämän ohella jaosto järjestää retkiä, valmentajavierailuja ja yhteisvalmennuksia seuran muiden ryhmien kanssa. Aulangon ratsastuskoululla toimii tällä hetkellä yksi vikellysryhmä. Varsinaisen vikellysharjoittelun ohella opetuksessa painotetaan ryhmätyötaitojen opiskelua ja tavoitteena on liikunnallisen elämäntavan omaksuminen. Vanhana armeijan ratsuväen koulutusmuotona vikellys sopii hyvin Hämeen
Ratsastajien perinteeseen, sillä seuramme toiminta sai alkunsa juuri armeijan hevosyksikkönä. Tänä päivänä vikellys määritellään yleensä hevosen selässä tapahtuvaksi voimisteluksi ja Suomessa se on pääasiassa lasten ja nuorten harrastus.


Seuran toiminta painottuu Aulangon Ratsastuskoululle. Vuoden 2010 alusta Aulangon Ratsastuskoulun toiminnasta vastaa yrittäjä, Salla Varenti. Seuran omistuksessa on kaksi hevosta: Tuksu ja Rexona ja yksi poni: Elwis. Hevoset toimivat Aulangon Ratsastuskoulun opetuskäytössä. Seuran jäsenet saavat alennuksia tuntihinnoista ja seura järjestää kilpailuja ja tapahtumia yhteistyössä uuden yrittäjän kanssa.

Lähteet

Hämeen ratsastajat ry.-kotisivut.