Hyrsynkulma

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 31. maaliskuuta 2013 kello 22.48 – tehnyt Urjanhai (keskustelu | muokkaukset) (artikkeli alulle)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Hyrsynkulma on kulmakunta ja aiempi koulupiiri Ypäjällä. Se on Ypäjän eteläisin kulmakunta ja yhdessä Kuusjoenkulman kanssa toinen niistä Ypäjän entisistä koulupiireistä, joiden keskuksena ei ollut mikään vanhoista kylistä vaan jotka olivat muodostuneet vanhojen kylien myöhään asutetuille takamaille.

Vanhin asutus

Ypäjä

Nykyinen Hyrsynkulma kostuu pääosin Ypäjän Palikkalan ja Levän kylien takamaista. Näistä Palikkalan kylä on vanhastaan ollut osa Jokioisten kartanoa, ja kylän maille perustettiin jo varhain kartanon alaisuuteen Vähänsuon sivutila, jonka vanha, maisemallisesti ja paikallishistoriallisesti merkittävä, punamullalla maalattu päärakennus Hyrsynkulmantien varressa Hyrsynkulmalta pari kilometriä pohjoiseen vielä nykyäänkin osoittaa vanhan sivukartanon sijaintia. Toinen sivutila Jokioisten kartanolla oli Ypäjän puolella Varsanojalla Loimijoen pohjoispuolella, missä Varsanojan kylän kaikki talot oli yhdistetty kartanon sivutilaksi. Palikkalan kylän vanhat talot Loimijoen etelärannalla sen sijaan olivat osaksi säästyneet kartanoon yhdistämiseltä, mutta osasta kylän maita oli muodostettu Vähänsuon sivukartano. Levän kylä taas yhdessä Loimijoen pohjoispuolisten Kartanonkylän ja Perttulan kylien kanssa kuului Kartanonkylän kartanoon, joka oli erotettu Jokioisten kartanosta joskus 1700-luvulla, mutta tuli taas 1900-luvulla uudestaan osaksi Jokioisten kartanoa, jonka omistajaksi lopulta tuli Suomen valtio. Kartanonkylän kartanossakin osa Levän ja Perttulan kylien taloista oli säilynyt itsenäisinä, mutta osa oli tullut liitetyksi kartanoon, samoin kuin Kartanonkylän kaikki talot, joista oli muodostettu Kartanonkylän kartanon pääkartano. Vielä 1700-luvulla nykyisen kartanonkylän alueella, Kartanonkylän kartanosta itään Loimijoen varrella olivat sijainneet myös pienet Vilon ja Somiskan kylät, jotka sitten hävisivät, kun niiden maat liitettiin kartanoon. Nykyään niiden alue luetaan osaksi Kartanonkylää. Levän kylän maille Saarikkoon oli jo 1800-luvulla perustettu Kartanonkylän kartanon Saarikon sivutila. Pienempiä sivutiloja on mainittu olleen myös Perttulan kylässä Kuusjoenkulmalla. Hyrsynkulmalla, joka oli pääosin Palikkalan kylän takamaata ja vanhaa suota ja niittyä, vanhionta asutusta ovat edustaneet kulmakunnalla vieläkin keskeisesesti sijaitsevat Hyrsy ja Kankare, ja vanha asuinrakennus susiovineen on myös vähän sivummalla sijaitsevassa Majamäessä. 1800-luvulla kartano perusti takamaille runsaasti uusia torppia ja tällöin saivat alunsa muun muassa Seetula ja Vahaniitty. Vanhasta niittytaloudesta kertoo myös nimi Yötalo, jonka nimi alkuperäisessä muodosssan on ollut Yölato eli yöpymiseen käytetty lato.

Somero

Paitsi Ypäjällä, kartanoita oli myös Somerolla. Someron puolella Someron Pitkäjärven kylän Ypäjän Levän ja Palikkalan kylien maihin rajautuvat takamaat ovat suurelta osin kuuluneet Someron Pitkäjärvellä sijainneeseen ja siellä edelleenkin maanviljelystilana toimintaansa jatkavaan Långsjön kartanoon, jolla lähellä Ypäjän rajaa oli Isoniityn sivutila. Kylän maitten itäreunalla ulottuivat Ypäjän rajalle kuitenkin myös Someron Pitkäjärven kylän Kennin ja Jakalan talojen maat. Näiden maihin lomittuivat Pitkäjärven kanssa samaan jakokuntaan kuuluneen Someron Sillanpään kylän maat, jotka kuuluivat koko Sillanpään kylän käsittäneelle Åvikin Kartanolle, joka Långjön kartanon tavoin sijaitsi Someron halki virtaavan Paimionjoen vesistön varressa mutta ulotti takamaansa aina Ypäjän rajoille. Lähellä Ypäjän rajaa Sillanpään kylässä Åvikin kartanon torppia olivat muun muassa Korri, joka alkujaan oli yksi Sillanpään kylän vanhoista kantataloista, ja Kirkkomäki, jonka nimen historiantutkija Timo Alanen on tulkinnut voivan viitata Perttulan ja Someron välillä tapahtuneisiin vanhoihin kirkkomatkoihin. Näihin idässä rajoittuvaan Someron Pyölin kylään taas oli kylän pohjoisosiin isossajaossa erotetulle liikamaalle perustettu Lehtimäen uudistalo, joka 1800-luvulla oli Someron nimismiehen virkatalona. 1900-luvulla Ypäjän kunta osti Lehtimäen talon maista Kuntala-nimisen metsätilan, joka toisen maailmansodan jälkeen palstoitettiin metsäpalstoiksi Somerolle asutetulle siirtoväelle. Myös Someron Lahden kylä, jonka maat niin ikään ulottuivat lähelle Ypäjän rajaa Pyölin kylän maiden eteläpuolella, oli kartanokylä, jonka mailla oli lähekkä Ypäjän rajaa joitakin vanhoja torppia. Näitä olivat muun muassa Rekilä ja Mikkola lähellä jokioisten rajaa. Mikkolaa sanottiin myös Viron-Mikkolasksi, koska sen ensimmäisen asukkaan sanottiin tulleen Virosta. Tämän peruina Somerolta on ainoana paikkakuntana Suomessa tallennettu Virossa laajalle levinnyt sananlasku "Jaakko heittää santaa heinän juureen" (viroksi: "Jaakub viskab heinasisse liiva"). Lahden kartanon sivutila lähekkä Ypäjän rajaa oli Kuri, joka 1930-luvulla erosi kartanosta omaksi tilakseen. Sen sijaan Someron läntisin Ypäjään rajoituva kylä, Viluksela, oli puhdas talonpoikaiskylä samaan tapaan kuin vanhastaan olivat olleet myös Ypäjän kylistä läntisimmät, Jokioisten kartanoon kuulumattomat ja historialliseen Satakunnnan maakuntaan luetut Ypäjä ja Manninen.

Koulu

Ypäjän vanhoja kyliä vastaaneita koulupiirejä ovat olleet Varsanoja, Perttula, Ypäjänkylä, Manninen, Levä ja Palikkala. Näistä ainoastaan Perttula, Ypäjänkylän ja Levän koulut ovat 2000-luvulla toiminnassa, muut on lopetettu jo vuosikymmeniä sitten. Varsanojan koulu on nykyään Ypäjän Hevosopiston käytössä, Palikkan koulussa toimii Ypap Oy, joka aloitti toimintansa koulun tiloissa, mutta on sitten laajentanut toimintaansa lisärakennuksilla samalla tontilla. Kuusjoen koululla on toiminut puutyöverstas ja Mannisten koulu on ollut yksityiskäytössä. Hyrsynkulman koulu sijaitsi Kaahinojaan ja Hyrsynkulmantiehen rajoittuvalla tontilla ja oli lopettamisensa jälkeen yksityiskäytössä. Koulun päärakennus tuhoutui tulipalossa 2000-luvulla, ja muistona koulusta on enää piharakennus. Nykyään Hyrsynkulmalta kuten koko eteläiseltä Ypäjältä käydään Levän koulua. Naapurikuntien puolella aiempia Hyrsunkulmaan rajoittuneita koulupiirejä ovat olleet Someron puolella Isoniitty ja Lehtimäenkulma. Nämä ovat hyrsynkulman tavoin muodostuneet kylien myöhään asutetuille takamaille. Lehtimäenkulmalle koulu perustettiin jo 1920-luvulla Pyölin kylän takamaille alueelle, johon ulottuvat myös Lahden, Sillanpään ja Pitkäjärven kylien takamaat. Isoniitylle koulu perustettiin vasta 1950-luvulla kun alueen väkimäärä oli kasvanut siirtoväen asuttamisen myötä. Vilukselan kylässä, sen Ypäjän Kuusjoenkulmaan rajoittuvassa pohjoisosassa Kosken rajalla, Ypäjän ja Kosken rajalla oli jo 1920-luvulla aloittanut toimintansa Palojoen koulu. Jokioisten rajalla, Someron Sylvänän, Ollilan ja Paltan kylien takamailla toimi niin ikään 1920-luvulla perustettu Koisthuhdan koulu. Etelämpänä, kylien vanhoilla rintamailla, olivat Somerolla koulut lisäksi Pitkäjärvellä, Lahdenkylässä ja Vilukselassa sekä Someron ja ja Jokioisten väälisen maantien varressa Ollilassa. Kuten Ypäjällä, myös Somerolla koulujen määrä väheni 1960-70-luvuilla, ja kaikki takamaille perustetut koulut, joita oli Palojoella, Isoniityllä, Lehtimäenkulmalla ja Koisthuhdassa lopetettiin. Kylien rintamaiden kouluista joutui lopetettavaksi Vilukselan koulu, mutta toimintaansa jatkavat Ollilan koulu ja entisissä Lahden ja Pitkäjärven koulujen tiloissa toimiva Lahden-Pitkäjärven koulu.

Kaupat

Vielä 1950-luvulla Hyrsynkulmalla oli kauppa lähellä nykyisen Kaahintien alkupäätä Hyrsynkulmantien pohjoispuolella tien vanhemman, jo 1950-luvulle mennessä oikaistun vanhan linjauksen varrella pienessä punamullalla maalatussa rakennuksessa. Seuraavat lähimmät kaupat Ypäjän puolella olivat Vähälläsuolla ja Saarikossa, sekä hiukan kauempana Kuusjoenkulmalla, ja kauppoja oli myös Palikkalassa ja Levän Köllin kulmalla koulun luona. Näistä on toiminassa enää Palikkalassa sijaitseva kauppa nykyisen Valtatien 10 varrella. Someron puolella oli samoin 1950-luvun lopulla kauppa Lehtimäenkulmalla Pyölin kylässä, Kurinkulmalla Lahden kylässä, Koisthuhdassa Ollilan kylässä ja Isoniityllä aivan Pitkäjärven ja Vilukselan kylien rajalla, missä koulu oli kylien rajalla Pitkäjärven kyläässä ja kauppa sen vieressä Vilukselan kylän puolella vain pari sataa metriä Ypäjän rajalta. Myös Vilukselan Palojoen kulmalla Kosken ja Ypäjän välisen maantien varrella oli kaksi kauppaa.

Yhdistystoiminta ja kokontumistilat

Seurataloja Ypäjän eteläosissa oli vain työväentalo Palikkalassa, joka on olemassa edelleen mutta ei enää käytössä. Kokoontumisiin riitivät ehkä koulut. Hyrsynkulmalla oli kuitenkin 1950-luvulla sekä oma urheilukenttä Hyrsyn lavaksi sanottu tanssilava, ja myös oma urheiluseura Hyrsynkulman Sisu, joka 1900-luvulla aktivoitui uudelleen nykyaikaisen kylätoiminnan merkeissä ja perusti myös jo kertaalleen hävinneen Hyrsynkulman lavan uudelleen. Käänesillalla, Kaahinojan varressa oli palontorjuntakaluston säilytykseen rakennettu ruiskukoppi, joka sekin 1990-luvulla kunnostettiin.

Alkuperäinen Hyrsyn lava ei sijainnut samalla paikalla kuin nykyinen, vaan nykyinen lava on rakennettu entiselle urheilukentälle, ja alueen maapohjaa tutkimalla voi ehkä vielä havaita jälkiä kentän vanhasta sorapäällysteestä. Urheilukenttä näkyy vuonna 1956 kartoitetussa alueen vanhimmasssa peruskartassa, ja se oli jo silloin erotettu omaksi kiinteistökseen.

Vanha Hyrsynkulman lava, joka 1960-luvulla myytiin purettavaksi, sijaitsi saman metsäalueen toisella laidalla, metsänreunassa Hyrsystä Takalaan vievän tien varressa. Sen puretut osat löysivät sittemmin paikkansa makasiinin lattialautoina ja eräs hirsi vielä 1990-luvulla rakennetun konehallin rungossa.

1990-luvulla, kun kylätoiminta Suomessa virisi, myös Hyrsynkulmalla 1950-luvulla toiminut urheiluseura Hyrsynkulman Sisu aktivoitui uudestaan kyläyhdistyksenä. Talkootyönä se rakensi 1950-luvulla omaksi kiinteistökseen erotetun urheilukentän laitaan uuden Hyrsynkulman lavan, jossa on 1990-luvulta järjestetty Juhannustansseja. Lavalla on esiintynyt muun muassa Somerolainen Lasse Santakankaan yhteye. Kulmakunnan maisemallista maamerkkiä, historiallisesti arvokasta Kankareen torppaa alettiin käyttää kokontumistilana, ja sen luona, suurten kuusten katveessa järjestettiin joulun aikaan jumalanpalveluksia. Myös vanha ruiskukoppi Käännesillan luona kunnostettiin 1990-luvulla. Vuonna 2000 ilmestyi myös kyläkirja Kaahinojan kahden puolen. Hyrsynkulmaa Vähäsuolta saarikkoon. 2000-luvulla pystytettiin siirtoväen asutuksen muistokivet Vähällesuolle ja Sarikkoon, ja samanlainen kivi on myös Kuusjoenkulmalla.